Eroon koronasta -asiantuntijaverkosto on vuoden 2020 huhti-toukokuussa orgaanisesti syntynyt suomalaisten tieteentekijöiden, lääkärien ja asiantuntijoiden epämuodollinen yhteistyöelin. Verkosto jakaa poikkitieteellisiä havaintoja ja näkemyksiä koronakriisin pysäyttämiseksi ja kriisistä toipumiseksi.

Asiantuntijaverkosto sai alkunsa, kun Suomen ja maailman tilanteesta huolestuneet lääkärit, tutkijat ja asiantuntijat löysivät sosiaalisen median kautta toisensa. Monet Eroon koronasta -asiantuntijaverkoston jäsenistä kokivat keväällä 2020, että täydentäviä ja kokoavia näkökohtia ei kuultu tai kuunneltu. Yhteinen huoli alati muuttuvasta tilanteesta ja ihanne vapaasta tieteellisestä kansalaistoiminnasta yhdistivät asiantuntijaverkoston perustajajäseniä. Vapaaehtoisuudesta johtuen verkoston koko, rakenne ja toimintatavat ovat ajan saatossa muuttuneet.

Eroon koronasta -asiantuntijaverkosto on puoluepoliittisesti sitoutumaton verkosto. Se ei ole hakenut tai saanut toiminnalleen ulkopuolista taloudellista tukea ja eikä sillä ole jäsenluetteloa. Jäsenille on ollut läpi kriisin tärkeää, että kaikki toimintamme on mahdollisimman läpinäkyvää. Meillä ei ole rahoitusta, henkilöstöä tai johtoa, joten verkoston toimintatavat ovat muotoutuneet kulloistakin hetkeä vastaaviksi.

Asiantuntijaverkoston jäsenet ovat yksin ja yhdessä tuottaneet ja julkaisseet riippumatonta asiantuntijatietoa, osallistuneet taustakeskusteluihin tutkijoiden, asiantuntijoiden, poliitikkojen ja lukuisien muiden tahojen kanssa. Verkostoon kuuluu useita ihmisiä, jotka tekevät suoraan koronavirustautiin ja koronaviruskriisiin eri tavoin liittyvää kliinistä tai tieteellistä työtä. Asiantuntijaverkostotoiminta on tarjonnut tutkijoille myös luontevan tavan löytää yhteistyökumppaneita ja -hankkeita Suomesta ja eri puolilta maailmaa. Lisäksi toiminnassa on mukana muilta elämänalueilta tulevia ihmisiä, jotka ovat kokeneet verkoston toiminnan tukemisen ja vahvistamisen vapaaehtoistyön avulla tärkeäksi.

Kaikki ryhmämme julkaisut ovat vapaasti ja maksutta saatavilla, mukaan lukien uusien analyysien lähdekoodit.

Tavoitat meidät: