Vastaus

Helmikuuhun 2021 mennessä koronavirustautiin on Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan sairastunut maailmanlaajuisesti 110 miljoonaa ihmistä ja koronaviruskuolemia on raportoitu yli 2,4 miljoonaa.

Koronavirustaudin vaarallisuudesta keskusteltaessa on tärkeää erottaa tapauskuolleisuus (CFR, case fatality rate) ja infektiokuolleisuus (IFR, infection fatality rate).

Tapauskuolleisuus lasketaan kaavalla infektion aiheuttamat kuolemat / todetut tartunnat. Tapauskuolleisuuden määritys on siten suoraviivaista. Infektiokuolleisuuden määrityksessä otetaan huomioon myös tartunnat, joita ei ole varmistettu ja se lasketaan kaavalla kuolemat / tartunnan saaneet. Määritelmästään johtuen infektiokuolleisuus perustuu arvioon.

Oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi, että 100 jäsenen populaatiossa varmistettuja koronavirustartuntoja on 25, joista taudin takia 5 kuolee. Esimerkissämme tapauskuolleisuus (CFR) on 5 / 25 = 0,2 = 20%. Infektiokuolleisuus (IFR) riippuu kaikkien tartunnan saaneiden määrän arviosta, joten se on jotain arvojen 5 / 100 = 0,05 ja 5 / 25 = 0,2 välillä eli 5-20 %. (IFR ei määritelmästään johtuen voi olla CFR:n arvoa suurempi.)

Käynnissä olevan globaalin pandemian tapauksessa IFR:n luotettava arvioiminen on huomattavasti CFR:ää vaikeampaa, koska IFR:n laskemiseksi tarpeellinen tunnettujen ja tunnistamattomien infektioiden selvittäminen on jo maiden välisten testauserojen vuoksi vaikeaa. Tutkijat ympäri maailmaa ovat päätyneet hyvin erilaisiin arvioihin SARS-CoV-2-viruksen aiheuttamasta infektiokuolleisuudesta.

Valtaosa tutkimuksista on päätynyt arvioissaan siihen, että koronavirustaudin infektiokuolleisuus on merkittävästi kausi-influenssaa suurempi. Koronavirustaudin vakavuuden esittäminen influenssaan verrannolliseksi perustuu datan väärään luentaan. IFR ei myöskään ole sama kaikkien ikäluokkien ja riskitekijöiden suhteen. Altistavat tekijät vaihtelevat merkittävästi eri väestöryhmien välillä; lapsilla on keskimääräistä vähemmän vakavalle koronavirustaudille altistavia riskitekijöitä.

Pitää myös huomioida se, että jopa perusterveet aikuiset voivat sairastua vakavasti ja osalle jopa lievästi sairastuneista on ilmeisesti aiheutunut pitkäaikaisempaa haittaa. Niin sanottu pitkäkestoinen koronavirustauti (engl. long COVID, long haulers, long haul COVID, ongoing COVID jne.) ei ole näissä mittareissa mukana. IFR- ja CFR eivät pidä näitä sisällään.

Erään uusimman arvion mukaan koronavirustaudin IFR on "keskimäärin" luokkaa 0,68 %, mutta tähänkin liittyy merkittävää epävarmuutta jo edellä mainittujen tekijöiden vuoksi. Suuria eroja IFR-arvioissa selittävät muun muassa ikäjakaumat ja yksilöllisetj a väestölliset riskitekijät. SARS-CoV-2:n ominaisuuksien vuoksi se leviää perinteisiä influenssaviruksia nopeammin, jonka vuoksi sen hallitsematon leviäminen voisi johtaa pahimmillaan lukemattomiin altistuksiin, tartuntoihin, sairastumisiin ja lopulta myös kuolemiin.

SARS-CoV-2:n arvioitu perustarttuvuusluku (R0, eli se kuinka monta uutta tartuntatapausta yksi virukseen sairastunut henkilö keskimäärin aiheuttaa) vaihtelee suuresti, mutta luotettavien lähteiden mukaan se asettuu välille 2,0–3,0 täysin alttiissa väestössä. Taudin ensimmäisen ilmaantumisosuus (engl. final attack rate, FAR), jota arvioidaan epidemian aikana tautiin sairastuneiden osuudella väestöstä, asettuu tällöin välille 75–100 prosenttia. On kuitenkin erittäin epätodennäköistä, että jokainen suomalainen sairastuisi koronavirustautiin edes pitkittyneen epidemian aikana, vaikka ajan kuluessa tartunnan todennäköisyys saattaa kasvaa varsinkin vakavimmilla epidemia-alueilla.

Suomessa koronavirustaudin infektiokuolleisuuden on arvioitu olleen matala, koska kansalaisten vapaaehtoisten toimien hybridistrategian mukaisilla toimilla taudin leviämistä on onnistuttu torjumaan. Jos joku sairastuu vakavaan koronavirustautiin, hänet on mahdollista hoitaa sairaalassa ja tarvittaessa laadukasta tehohoitoa on ollut saatavilla. Mitä vähemmän tartunnan saaneita on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä vakavasti sairastuneet saavat asianmukaista hoitoa.