Tämän kirjeen allekirjoittajat edustavat yksinomaan itseään. Allekirjoitus on heidän omansa yksityishenkilönä ja tiedeyhteisön edustajana. Allekirjoitus ei edusta heidän työnantajansa, tutkimusyhteisönsä tai työyhteisönsä kantaa. Allekirjoitusta ei tule pitää allekirjoittajan työnantajan tai hänen yhteisönsä näkökulmana koronaviruskriisin hoitamiseen.

Suomessa koronaepidemian tilanne on tällä hetkellä hyvä. Suomalaisten vastuullinen käyttäytyminen ja sen tueksi ajoissa käynnistetyt rajoitukset ovat toistaiseksi estäneet terveydenhuollon ylikuormittumisen ja jopa tuhannet kuolonuhrit.

Olemme nyt saavuttaneet epidemiassa tienhaaran. Reittivalintamme määrittää tulevaisuutemme vuosiksi eteenpäin. Valittavana on linja hillitystä hidastamisesta tai toinen linja tukahduttamisesta.

Me allekirjoittaneet haluamme rohkaista valtioneuvostoa päättäväisiin toimiin epidemian tukahduttamiseksi. Viruksen tukahduttaminen on sekä kansanterveyden että talouden kannalta ylivoimaisesti paras vaihtoehto, ja hallituksen tulisi omaksua se viipymättä. Tukahduttamisstrategiasta on tarjolla sekä tieteellistä tutkimustietoa että käytännön kokemuksia muista maista. Tätä tietoa ja kokemusta ei saa sivuuttaa.

Epidemian tukahduttaminen on mahdollista: koronaviruksen aiheuttama tautiepidemia on onnistuneesti pysäytetty muissakin maissa, ja uudet tapaukset on pidetty kurissa. Esimerkiksi Taiwan, Uusi-Seelanti, Australia, Hong Kong, Itävalta, Kreikka ja Islanti ovat ottaneet käyttöön tukahduttamisen strategian, sen sijaan että ne yrittäisivät hidastaa epidemiaa.

Suomessa on saavutettu kahden kuukauden aikana kohtalaisen hyvä tartuntatilanne. Tätä etulyöntiasemaa ei saa heittää hukkaan.

Tavoitteenamme täytyy nyt olla uusien tartuntatapauksien määrän painaminen nopeasti ja määrätietoisesti lähelle nollaa. Kun tartuntojen määrä on saatu pieneksi, yksittäiset tautitapaukset ja tartuntaketjut on varsin helppo löytää, jäljittää ja kitkeä heti, kun testauskapasiteetti ja tartuntaseuranta on turvattu. Näin saamme ehkäistyä uudet epidemia-aallot. Meidän kannattaa valita onnistujamaiden toimenpiteistä ne, jotka sopivat Suomen olosuhteisiin parhaiten.

Täsmällisesti suunnatut rajoitukset ja tarvittavat seuranta- ja valvontatoimet ovat taloudellisilta ja inhimillisiltä kustannuksiltaan huomattavasti pienemmät kuin muut strategiat. Sen sijaan hidastamisen strategia pitää yllä ihmisten epävarmuutta, ja tämä vähentää talouden toimeliaisuutta. Kontaktien välttely jatkuu. Talouden kriisi syvenee ja laajenee. Lopulta uhkana on 1990-luvun alun kaltainen laaja työttömyys ja konkurssiaalto.

Kun koronavirus on onnistuneesti tukahdutettu ja kun noudatamme varovaisuutta, voimme palata lähes normaaliin arkeen. Kun aktiivisten tartuntojen määrä on painettu lähelle nollaa, normaaliin kanssakäymiseen liittyvä tartuntariski on minimaalinen. Tämä suojaa myös haavoittuvimmassa asemassa olevia. Ihmiset uskaltavat palata ravintoloihin ja henkilökohtaisiin palveluihin, terveydenhuollon ylimääräinen paine vähenee, ja suomalaisten luottamus talouteen palaa.

Näköpiirissä on varsin todennäköisesti myös vapaampi matkustaminen epidemian tukahduttaneiden maiden välillä. Tähän joukkoon tulee kuulumaan merkittävä osa maailmantaloudesta, ja sen ulkopuolelle jättäytyminen osoittautuisi erittäin kalliiksi virheeksi.

Jos epidemian tukahduttamisen sijaan pyrimme vain hillitysti hidastamaan sen etenemistä ja sallimme nykyisenkaltaisen tartuntojen määrän, tällöin inhimillinen ja taloudellinen hinta on kova. Meillä on nähtävissä jo nyt pulaa teho-osastojen hoitohenkilöstöstä. Joka ikisessä sairastumisessa on riski sairaalahoitoon, pitkäaikaiseen tai pysyvään sisäelinvaurioon ja pahimmillaan menehtymiseen teho-osastolla ilman mahdollisuutta sanoa jäähyväisiä omaisille.

Lisäksi epidemian hidastamisstrategiassa tarvittaisiin jatkossakin mittavia rajoituksia. Tämä on kestämätön tilanne, jos rokotetta joudutaan odottamaan vuosia.

Epidemian tukahduttanut yhteiskunta on huomattavasti vapaampi ja vauraampi kuin sellainen maa, jossa virus on jatkuvasti läsnä nykyiseen tapaan. Tukahduttaminen on paitsi varovaisuusperiaatteen mukaista, myös ainoa eettisesti kestävä vaihtoehto. Lääkärietiikan ja ihmisoikeuksien valossa on estettävä kuolemia, ei vain hidastettava niitä.

Koronaviruksen tukahduttamisen strategia on realistinen tie ulos yhteiskunnan ja talouden pysähdystilasta. Esitämme, että Suomi siirtyisi heti linjalle, jossa epidemia tukahdutetaan.


Johtoallekirjoittajat

Marjukka Myllärniemi

Professori (keuhkosairaudet ja allergologia), varadekaani Helsingin yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta

Antti Ripatti

Professori (empiirinen makrotaloustiede) Helsingin yliopisto ja Helsinki GSE

Lasse Lehtonen

Professori (terveysoikeus) Helsingin yliopisto

Tuuli Lappalainen

Apulaisprofessori, filosofian tohtori (systeemibiologia) Columbian yliopisto ja New York Genome Center

Annamari Ranki

Professori, ylilääkäri Helsingin yliopisto ja HUS

Jussi Taipale

Professori (biokemia) Cambridgen yliopisto

Panu Poutvaara

Professori (taloustiede) Münchenin yliopisto ja ifo

Petri Lehenkari

Professori (lääketieteellinen solu- ja kehitysbiologia), ylilääkäri Oulun yliopisto ja Oulun yliopistollinen sairaala

Juha Tapio Korhonen

Lääketieteen tohtori, erikoislääkäri (anestesiologia ja tehohoito) HUS

Pirta Hotulainen

Dosentti (solubiologia, neurotiede) Lääketieteellinen tutkimuslaitos Minerva ja Suomen aivotutkimusseuran puheenjohtaja

Muut allekirjoittaneet

Martti Talja

Professori (kirurgia, urologia)

Panu Jaakkola

Professori (syöpätutkimus) Turun yliopisto ja Turun yliopistollinen keskussairaala

Jani Luoto

Professori (taloustiede) Helsingin yliopisto

Gyöngyi Kovács

Erkko Professor in Humanitarian Logistics Humanitarian Logistics and Supply Chain Research Institute Supply, Chain Management & Social Responsibility, Hanken School of Economics

Heikki Patomäki

Professori (maailmanpolitiikka) Helsingin yliopisto

Patrik Scheinin

Professori (kasvatustiede) Helsingin yliopisto

Jari Saramäki

Professori (laskennallinen tiede) Aalto-yliopisto

Matti Jantunen

Tutkimusprofessori (emeritus) THL (eläkkeellä)

Iiro Jääskeläinen

Professori (systeemineurotieteet), psykologian tohtori Aalto-yliopisto ja National Research University Higher School of Economics, Moskova

Thomas G. McWilliams

Apulaisprofessori (mitokondriolääketiede), akatemiatutkija Helsingin yliopisto

Pauli Alin

Apulaisprofessori (teknologiajohtaminen), Tekniikan tohtori Utah Valley University, Orem, UT, Yhdysvallat

Juho Kannala

Apulaisprofessori (tietotekniikka), tekniikan tohtori Aalto-yliopisto

Jari Siironen

Dosentti (neurokirurgia), neurokirurgian erikoislääkäri HUS – Neurokirurgian teho- ja valvontaosaston osastonylilääkäri

Esa-Pekka Pälvimäki

Neurokirurgian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori (farmakologia) HUS Neurokirurgian klinikka

Risto Kuosa

Ylilääkäri, lääketieteen lisensiaatti (anestesiologia ja tehohoito)

Leena Väisälä

Erikoislääkäri (naistentaudit ja synnytykset)

Ville Häkkinen

Erikoislääkäri (anestesiologia ja tehohoito) HUS Naistenklinikka

Tytti Laiho

Erikoislääkäri (silmätaudit)

Valtteri Häyry

Lääketieteen tohtori, korva- nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri

Annu Näkki

Filosofian tohtori (molekyylilääketiede), diplomi-insinööri (kemia ja mikrobiologia), lääketieteen kandidaatti

Mikko Keränen

Kliinisen hematologian erikoislääkäri Hematologia, Syöpäkeskus, HUS

Henri Lampikoski

Lääketieteen lisensiaatti, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Eroonkoronasta.fi -vapaaehtoisverkosto

Harri Tohmo

Ylilääkäri, anestesiologia ja tehohoito HUS Hyvinkään sairaanhoitoalue

Heidi Kallela

Lääketieteen tohtori, anestesiologian erikoislääkäri HUS Naistenklinikka

Jaakko Kulhia

Lääketieteen lisensiaatti, luonnontieteiden kandidaatti (matematiikka)

Jukka Koskela

Tutkijatohtori, erikoistuva lääkäri Suomen molekyylilääketieteen instituutti ja Helsingin yliopisto

Veijo Salo

Lääkäri, tohtorikoulutettava Helsingin yliopisto

Jouni Tuomisto

Dosentti (toksikologia, erityisesti riskinarviointi) Itä-Suomen yliopisto

Tommi Kajander

Dosentti (proteiinikemia), Filosofian tohtori Helsingin yliopisto

Hanna Ollila

Filosofian tohtori (genetiikka ja epidemiologia) FIMM-EMBL Group Leader, Suomen molekyylilääketieteen instituutti, Helsingin yliopisto ja Stanfordin yliopisto

Martina Jonsson

Filosofian tohtori (mikrobiologia)

Fumi Suomi

Filosofian tohtori (biokemia ja molekyylibiologia) Research Programme for Stem Cells and Metabolism, STEMM Biomedicum Helsinki, Lääketieteellinen tiedekunta

Paula S. Bergman

Eläinlääketieteen tohtori (epidemiologia)

Mika Ruonala

Doctor of Philosophy (solu- ja molekyylibiologia) icit.bio

Severi Luoto

Doctor of Philosophy (psykologia ja englanti) Aucklandin yliopisto, Uusi-Seelanti

Samuli Kangaslampi

Psykologian tohtori, mielenterveyspsykologian tutkija Tampereen yliopisto

Blanca Fernández López

Neurotieteiden tohtori

Muriel Lobier

Neurotieteiden tohtori

Juha Tervala

Dosentti (kansantaloustiede) Helsingin yliopisto

Juhana Siljander

Tekniikan tohtori (matematiikka), taloustieteen väitöskirjatutkija Chicagon yliopisto

Juhani Bonsdorff

Doctor of Philosophy (matematiikka)

Juho Salminen

Tekniikan tohtori (tuotantotalous)

Olavi Vaittinen

Dosentti (fysikaalinen kemia) Helsingin yliopisto

Antti Vasara

Tekniikan tohtori (teknillinen fysiikka) VTT Oy

Pete Sivonen

Tekniikan tohtori

Petri Lindh

Koulutuspäällikkö Suomen Palopäällystöliitto

Yaneer Bar-Yam

Filosofian tohtori (fysiikka), MIT New England Complex Systems Institute

Kannatamme tätä aloitetta

Dean H. Kedes

Professor (Microbiology, Immunology, and Cancer Biology), PhD, MD University of Virginia

Rajesh Balkrishnan

Professor of Public Health, PhD University of Virginia

Heikki Joensuu

Professori Helsingin yliopistollinen sairaala

Pekka Jalovaara

Emeritusprofessori, lääketieteen ja kirurgian tohtori Oulun yliopisto

Matti J. Tikkanen

Sisätautiprofessori (eläkkeellä), LKT Folkhälsanin tutkimuskeskus, Helsingin yliopisto

Auvo Rauhala

Tutkimusylilääkäri (VKS), arbetslivsprofessor (ÅA), LL, FT, dosentti (terveyshallinto) Åbo Akademi ja Vaasan keskussairaala, potilas- ja asiakasturvallisuuden kehittämiskeskus

Markku Partinen

Professori, LKT, neurologi, unitutkija Helsingin uniklinikka ja Helsingin yliopisto

Jaakko Valvanne

Geriatrian emeritusprofessori Tampereen yliopisto

Risto P. Roine

Emeritusprofessori, LKT Itä-Suomen yliopisto

Simo Saarakkala

Professori (lääketieteen tekniikka), filosofian tohtori (lääketieteellinen fysiikka) Oulun yliopisto

Jim Schröder

Emeritusprofessori (genetiikka) Helsingin yliopisto

Asko Uoti

Oikeustieteen professori Itä-Suomen yliopisto

J P Roos

Professori emeritus Helsingin yliopisto

Anne Kouvonen

Sosiaalipolitiikan professori Helsingin yliopisto

Jukka Savolainen

Professor, PhD (sociology) Wayne State University

Mikko Taipale

Apulaisprofessori (molekyyligenetiikka), filosofian tohtori (genetiikka) Toronton yliopisto

Markku Niemivirta

Professori (kasvatustiede), dosentti (kasvatuspsykologia), tutkimusjohtaja Itä-Suomen yliopisto ja Helsingin yliopisto

Pauli Siljander

Professori, kasvatustiede Oulun yliopisto

Juha Suoranta

Professori (kasvatustiede) Tampereen yliopisto

Fred Dervin

Professori, vieraileva tutkimusprofessori Helsingin yliopisto & Renmin University of China

Mirka Hintsanen

Professori (psykologia) Oulun yliopisto

Antti Latvala

Apulaisprofessori (kriminologia), dosentti, filosofian tohtori (psykologia) Helsingin yliopisto

Jaakko Meriläinen

Apulaisprofessori (taloustiede) Instituto Tecnológico Autónomo de México

Hanna Rinne

Keuhkosairauksien ylilääkäri, erikoislääkäri

Erkki Hauru

Osastonylilääkäri, anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Päijät-Hämeen keskussairaala, eläkkeellä

Matias Röyttä

Professori, LKT, neuropatolgian osastonyliläääkäri TY, TYKS

Anita Saariaho

Anestesialääkäri, lääketieteen tohtori

Juri Haikara

Psykiatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen

Alexander van Assendelft

Keuhkosairauksien erikoislääkäri (eläkkeellä), LL

Ilkka Tulikoura

LKT, osastonylilääkäri (eläkkeellä), kirurgian erikoislääkäri, vatsakirurgian erikoislääkäri, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri HUS (eläkkeellä)

José Miralles

Anestesialääkäri, eläkkeellä (lääketieteen lisensiaatti)

Timo Muhonen

Dosentti, lääketieteen tohtori

Mika Jokinen

Lääketieteen tohtori, anestesialääkäri HUS

Perttu Kontunen

Lääkäri, väitöstutkija (Väestön terveyden tohtoriohjelma) Helsingin yliopisto

Vappu Alanen

Työterveyshuollon ja yleislääketieteen erikoislääkäri

Johannes Guo

Lääketieteen tohtori, työterveyshuollon erikoislääkäri

Mirja Laitio

Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri

Marja Kartano

Silmälääkäri, ilmailulääkäri

Kimmo Kemppainen

Filosofian maisteri, lääketieteen lisensiaatti

Miira M. Vehkalahti

Dosentti, hammaslääketieteen tohtori Helsingin yliopisto

Terhi Ritvanen

Eläinlääketieteen lisensiaatti Helsingin yliopisto

Kimmo Vehkalahti

Yliopistonlehtori, dosentti, valtiotieteiden tohtori (tilastotiede) Yhteiskuntadatatieteen keskus, Helsingin yliopisto

Timo Alanko

Valtiotieteen tohtori (tilastotiede)

Liisa T. Laine

Tutkijatohtori (terveystaloustiede), kauppatieteiden tohtori (taloustiede), RCMAR Fellow (USC Schaeffer Center), LDI Associate Fellow (University of Pennsylvania) The Wharton School of the University of Pennsylvania and the Department of Medical Ethics and Health Policy at the Perelman School of Medicine

Sanna Kurronen

Ekonomisti, valtiotieteiden tohtori (kansantaloustiede) Elinkeinoelämän valtuuskunta - EVA

Ilpo Kauppinen

Erikoistutkija, valtiotieteen tohtori Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

Martti Lehti

Yliopistotutkija, oikeustieteen tohtori Helsingin yliopisto

Kristiina Äimä

Dosentti, yliopistonlehtori (OTT, VT, LL.M.) Helsingin yliopisto

Paola Minoia

Dosentti (kehitysmaatutkimus) Helsingin yliopisto

Shunsuke Toyoda

PhD (molekulaarinen neurotiede ja genetiikka) Helsingin yliopisto ja Osakan yliopisto

Markus Haapala

Yliopistotutkija, filosofian tohtori Helsingin yliopisto

Zhilin Li

Postdoctoral researcher, PhD in neuroimmunology University of Helsinki

Minna Anthoni

Biokemisti, filosofian tohtori (Lääketieteellinen tiedekunta)

Tuija Sulisalo

Filosofian tohtori (molekyyligenetiikka), yrittäjä Helsingin yliopisto

Pekka Kontiainen

Filosofian tohtori (evoluutiobiologia)

Ilmari Määttänen

Yliopistotutkija, filosofian tohtori (psykologia)

Jaakko Junikka

Filosofian tohtori (evoluutiopsykologia) ELY Keski-Suomi, Jyväskylän yliopisto

Dario Gasbarra

Dosentti, filosofian tohtori (sovellettu matematiikka) Helsingin yliopisto

Santtu Mikkonen

FT Dosentti, yliopistotutkija, Itä-Suomen yliopisto

Jarkko Iivarinen

Sairaalafyysikko, filosofian tohtori (lääketieteellinen fysiikka)

Kalle Palomäki

Dosentti (tietojenkäsittelytiede), tekniikan tohtori (sähkö- ja tietoliikennetekniikka)

Aaron Green

Principal, PhD (Organometallic and Computational Chemistry, UCLA) Iridium Consulting

Eetu Prieur

Tekniikan tohtori (teknillinen fysiikka) Aalto-yliopisto

Marco Casteleijn

PhD, Bioprocess Engineer VTT Technical Research Centre of Finland

Timo Weckman

Tekniikan tohtori (teoreettinen kemia) Vrije universiteit Amsterdam

Paula Alavesa

Filosofian tohtori (tekniikka), filosofian maisteri (biokemia)

Sanna-Maria Klemetti

Oikeustieteen tohtori, varatuomari

Elina Laamanen

Hallintotieteiden tohtori

Jyrki Loima

Dosentti, TT (historia, vähemmistöhistoria)

Kaisa Saurio

Psykologi (PsM), väitöskirjatutkija Tampereen yliopisto

Lauri Lovén

Väitöstutkija (datatieteet), FM (tilastotiede) Oulun yliopisto

Miko Valori

Tohtorikoulutettava / bioinformaatikko, filosofian maisteri Helsingin yliopisto

Matti Heino

Tohtorikoulutettava VTM (sosiaalipsykologia), BBA Helsingin yliopisto

Mikko Tuovinen

KTM, ekonomisti Helsinki School of Economics (nyk. aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu)

Thomas Brand

VTM, MA, restonomi (YAMK), insinööri (YAMK) Eroon koronasta -vapaaehtoisverkosto