Viimeisimmät mielipidekirjoitukset saatavilla

Eroon koronasta -työryhmän jäseniltä on hiljattain ilmestynyt kolme mielipidekirjoitusta.

Erikoislääkärit Esa-Pekka Pälvimäki ja Henri Lampikoski ja valtiotieteiden maisteri Thomas Brand kirjoittivat 19. tammikuuta ilmestyneessä mielipidekirjoituksessaan rajojen terveysturvallisuuden tärkeydestä.

Suomi on yhä harvoja matala-asteisen epidemian maita. Vastikään voimaan saatetut uudet matkustusrajoitukset ovat pistemäisiä, joten ne eivät pysäytä virusta saapumasta kiertoteitä pitkin. Rajaturvallisuutta on tarkasteltava osana kaikkien rajapuolustuslinjojen kokonaisuutta.

Professori Antti Ripatti ja erikoislääkäri Juha Korhonen kirjoittivat 12. helmikuuta Lääkärilehdessä ilmestyneessä kirjoituksessaan hyvän epidemianhoidon ja talouden välisestä suhteesta.

Taloudelliset kustannukset liittyvät siten etupäässä itse epidemiaan, eivät yksin rajoitustoimiin. Talouden kannalta on siksi suotuisinta, että taudin esiintyvyys on mahdollisimman alhainen. Tämän tosiasian vaikutus korostuu kevään aikana, kun tarttuvampi virusmuunnos on löytänyt tiensä jo Suomeen.

Professorit Marjukka Myllärniemi, Lasse Lehtonen, Juho Kannala ja Tuuli Lappalainen kirjoittivat Helsingin Sanomissa 18. helmikuuta ilmestyneessä mielipidekirjoituksessaan rajoitustoimista ja rokottamisesta.

Kun väestöimmuniteetti rokotuskattavuuden lisääntyessä kasvaa, rajoituksia voidaan toki asteittain poistaa. Tämä tehdään vastuullisesti tarkkailemalla tartuntamääriä – eikä vain sairaalapotilasmääriä – ja estämällä niiden kasvu. Näin voidaan jatkaa riskiryhmien rokottamisen jälkeen ne pari kuukautta, jotka vaaditaan kaikkien halukkaiden aikuisten suojaamiseksi rokotteella.Olemme nyt akuutin koronaviruskriisin loppusuoralla. Juuri ennen maaliviivaa ei kannata luovuttaa.